sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kirkkopyhä 5.11.17

Hartolan kirkkoon käy matkamme.



Jumalanpalvelus ja ehtoollinen nautittuna on hyvä jatkaa pyhän viettoa.


torstai 5. lokakuuta 2017

Valtakunnallinen ikääntyneiden ulkoilupäivä 5.10.17

Kokoonnuttiin ulos nuotiopaikalle. Musiikki soi!


Nuotioon laitettiin tulet ja sitä tuijoteltiin.


Onko tämä nyt sitä mustaa makkaraa?

Paistettiin tikussa makkaraa.

Ja grillin ritilälläkin. Kylläpä maistui hyvältä!

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Omaisten haudoilla käymässä

Siskon haudalla


kaunis enkeli


vanhempien ja vaimon hauta ison kuusen alla


kauniisti laitettu istutukset


sunnuntai 3. syyskuuta 2017

maanantai 21. elokuuta 2017

ULKOILEMASSA

Ulkoilemassa kirkonkylällä. Kävimme hautausmaalla äidin ja isän haudalla, sekä isovanhempien haudalla.
Herkuttelimme myös jäätelöllä, kesään kuuluu jäätelö, tuumailee Maire.


KIRKOLLA

NÄTTIÄ KUKKIA

HARTOLAN KIRKKO


ÄIDIN JA ISÄN HAUDALLA

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Mato-ongella

Kalastus -retkelle menossa taksilla

Määränpäänä Visan venesatama

Laiturin reunalta ongittiin vuoronperään

Hieman tuulinen päivä, mutta aurinko lämmitti kivasti

On se ongenkoho siellä!

Kalamies

...jos toinenkin oli matkassa mukana

Kerrottiin hauskoja juttuja ja nautittiin järvimaisemasta


Kahvit juotiin ennen lähtöä laiturilla

Kalareissu ei ole kalareissu ilman kalavaletta: saatiin tämä viiden kilon vonkale mato-ongella!

(vitsi vitsi!, saimme luvan ottaa valokuvan toisen kalastusporukan upeasta saaliista. Meidän  porukka jäi ilman kaloja...)

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Retki Taukotuvalle

Aulassa odotellaan taksia saapuvaksi. Ulkona sataa.

Taksissa lämmin tunnelma.

Määränpäänä Taukotupa.

Jokainen kävi valitsemassa annoksensa itse.

Ruoka ja juoma maistuivat hyvin.

Aila lausui meille Vesivehmaan jenkkaa, saaden raikuvat aplodit.