sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Leppoisasti sunnuntaina

Lähdettiin ulkoilemaan, vaikkei se aurinko nyt jaksakaan paistaa.

Ihmeteltiin, kun petäjät on niin suoria ja hienoja.

Siellä ne onkin jo siistissä pinossa.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Lauantain ulkoilua

Oi, miten ihanaa! Jalkakäytävä on lakaistu, pyörätuoli rullaa kuin ilmaa vaan.

Kevään merkkejä etsiskeltiin. Kaunista! Yhtään leskenlehteä ei vielä löydetty.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kyläkierroksella

Lumet ovat sulaneet ja yritämmekin viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkosalla liikuskellen. Eilen kävimme myös kauppareissulla hakemassa kaupasta vähän pientä purtavaa huoneeseen naposteltavaksi. 



Vielä ei ole Hartolassa jalkakäytäviä putsattu hiekoista, joten päädyimme tilaamaan taksin kirkonkylälle. Samalla pääsi näkemään kylän touhuja.

 


Kaupasta löytyi monenlaista pientä ostettavaa. Asukkaan kauppakassiin päätyi ainakin mariannekarkkeja ja keltaista limonaadia.

 


Kaijan kotikahvilassa käytiin nauttimassa pullakahvit, siinä olikin oiva paikka seurata ihmisten kulkemista. Monta tuttuakin nähtiin samalla, käsi sai olla tervehtimässä useaan otteeseen.


"kannattava reissu"


tiistai 29. maaliskuuta 2016

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kellokeskiviikko, valmistautumista pääasiäiseen.

Aamu aloitettiin yöhoitajan leipomilla tuoreilla sämpylöillä, nämä maistuivat asukkaille mainiosti. 



Aamiaisen jälkeen kuntoiltiin motomedillä polkien, että pääsiäisen herkkuja voi nautiskella hyvällä omalla tunnolla.





Lopuksi kaikille halukkaille tarjottiin pieni kaunistaumishetki kynsien lakkausten merkeissä, moni valitsi väriksi hempeän roosan.


Mukavaa pääsiäisen odotusta kaikille!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Keskiviikko on toivoa täynnä

Keskiviikko päivä on alkanut tohinalla kotisalossa.

Motomedillä on poljettu useaan otteeseen ja kaiken kaikkiaan asukkaille on kertynyt jo kymmenkunta kilometriä.




"Kyllä, ulos!" oli vastaus kun kysyttiin löytyisikö innokkaita ulkoilijoita nauttimaan auringonpaisteesta.





"Nämä ovat niitä tämänhetkisen elämän suuria hetkiä, kun pääsee ulos lenkille ja sen jälkeen vielä tapaamaan toiseen kerrokseen ystävää."

 


Lisäksi opiskelija-Heidi ohjasi jumppaa asukkaille souvareiden musiikin tahtiin.




Asukkailla nousee niin kädet kuin jalatkin reippaasti.

 

 Näiden jälkeen oli aika siirtyä lounastamaan. Ja kaikki tämä tapahtui ennen kello 12. On meillä ahkeraa väkeä!

 


Mukavaa päivää kaikille lukijoille :)


Bingo!


Bingo on asukkaille mieleistä puuhaa. He kerääntyvät hetkessä pöydän ääreen pelialustojen kanssa. Mikäli pelissä mukana palkintoja, niin jännitys on entistäkin tiiviimpi.

 


Kyllä, laudalta löytyy oikea numero. Nyt ei muuta kuin pelinappula sen päälle.

 



"Minullakin tärppäsi"

 




Mitähän numeroita sieltä seuraavaksi tulee?

 



Päivän bingonpyörittäjä oli Heidi, mukava pelihetki tuntui olevan kaikilla!